Hoitoja hiustenlähtöön ja hiuspohjan ongelmiin Hiustenlähtö ja muut hiuspohjan häiriötilat ovat hyvin kiusallinen ja yleinen ongelma. Haluan omalta osaltani auttaa hiusongelmien kanssa kamppailevia. Olen tutustunut aiheeseen laajasti, ja tein myös opiskeluaikanani lopputyön ”Luonnonmukaiset hoidot hiustenlähtöön”. Tähän työhöni voit tutustua kampaamossani. Hiustenlähtöön on olemassa luonnonmukaisia hoitokeinoja, joilla olen saanut hyviä tuloksia testiasiakkaideni parissa. Joskus syynä voi olla myös sairaus. Tällöin suosittelen käyntiä lääkärissä. Älä jää yksin murehtimaan hiustenlähtöongelmaa, vaan tule juttelemaan asiasta. Katsotaan yhdessä, mitä voimme asialle tehdä. Miksi hiukset lähtevät ja mikä avuksi? Aluksi on tunnistettava hiustenlähdön syyt, jotta voidaan valita hoito-toimenpiteet oikein. Suurena apuna kartoituksessa ja seurannassa minulla on käytössäni mikrokamera. Kamera suurentaa hiuksen rakenteen ja hiuspohjan 200-kertaiseksi. Hiustenlähtöön ei yleensä ole olemassa vain yhtä syytä, vaan se on monen tekijän summa. Normaalistikin hiuksia irtoaa päivittäin jopa Kaiken perusta on terveelliset elämäntavat. Hyvä ravinto, riittävä liikunta ja uni ovat oivallinen resepti myös hiusten hyvinvointiin, kuten kaikkeen muuhunkin hyvään oloon. Vanha sanonta "olet mitä syöt" pitää siis paikkansa myös hiusten osalta. Kuvat puhuvat puolestaan Olen tehnyt erilaisia luonnonmukaisia hoitoja hiustenlähdöstä kärsiville testiasiakkailleni. Erään asiakkaan kanssa hoitoja on nyt jatkettu vuosi. Muutos on ollut melko hidasta, mutta huomattavaa (katso kuvat vasemmasta sivupalkista). Hoitoon hakeutumista ei kannata pitkittää! Tutkimukset osoittavat, että kun hiustuppi on ilman hiusta viisi vuotta, se yleensä surkastuu eikä siihen enää sen jälkeen saada hiusta kasvamaan. | Vernada nahkainen käsikoru |